Helmikuun teemana lastenkulttuuri

Helmikuussa Pirkanmaalla vietetään Lasten Pirkkaset -kulttuurikuukautta, ja sen kunniaksi myös Yöstäjän helmikuun teema on sanataide osana lastenkulttuuria.

Sanataide on kirjallisuuden keinoja hyödyntävää, osallistavaa lastenkulttuuria. Tärkeintä on lasten oma osallisuus, mahdollisuus päästä itse tekemään ja kokemaan taidetta.

Yleisö voi osallistua Yöstäjän työpajoihin vuosittain eri kirjallisuusfestivaaleilla ja lastentapahtumissa ympäri Pirkanmaata. Esimerkiksi helmikuussa Yöstäjä on vetänyt työpajoja Elävän kirjallisuuden festivaaleilla sekä Kangasalan pääkirjastolla osana Lasten Pirkkasten ohjelmaa. Huomenna lauantaina 11.2. Yöstäjä on mukana Finlaysonin alueen Supersankarit-seikkailuradalla, jonka teemana ovat saduissa seikkailevat supersankarit.

Yöstäjä järjestää tietenkin tapahtumia myös itse erityisesti osana hankkeita. Yöstäjältä voit tilata tapahtumiin vaikkapa rakkausrunokioskin, kiertävät satuprofessorit, kummallisuuksien kaupan, lorukylvyn tai oman elämän elokuvajuonen laatijat. Tapahtumasisältöjä voi etsiä vaikka uuden Pirkanmaan kulttuuripankin kautta (kulttuuripankki.f) tai Yöstäjän omilta nettisivuilta!