
Huhtikuun henkilönä esittelemme Yöstäjän toiminnanjohtaja Pia Krutsinin! Pia on Yöstäjän perustajajäsenenä ollut mukana luotsaamassa ja kehittämässä toimintaa ensiaskelista alkaen. Yöstäjän taruhan sai alkunsa Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen opiskelijoiden parissa, kun 2000-luvun alussa pieni joukko innostui osallistavista ja esittävistä tavoista kokea kirjallisuutta. Useimmat näistä innokkaista olivat Pian tavoin käyneet Oriveden opiston sanataiteen linjan, missä oli tutustuttu teorian tasolla lasten ja nuorten sanataidetoiminnan ohjaamiseen.
Yöstäjä on ollut Pialle, kuten monelle muullekin aktiiville, järjestötoiminnan sekä taide- ja kulttuurialan käytännön korkeakoulu. ”Rooleja ja tehtäviä on riittänyt. Toiminnanjohtajan lisäksi voin helposti mainita titteleikseni ainakin tuottajan, projektipäällikön, rahastonhoitajan, juontajan, työnohjaajan, lavasterakentajan, tiedottajan ja sanataidelobbarin. Olen myös ylpeä siitä, että Yöstäjä on tarjonnut vastaavaa työkokemusta todella monelle vuosien varrella.”
Viime vuosina tärkeimmät Pian luotsaamat Yöstäjän projektit ovat keskittyneet erityisesti sanataiteen pedagogisten materiaalien kehittämiseen, sillä laadukkaille materiaaleille on kova tarve. Viimeisin hanke on kouluihin suunnattu sanataiteen tehtäväpakka, Mielikutituspakka, jonka ilmestyy vielä ennen kesää.
Sekä valtakunnallinen että paikallinen vaikuttamistyö sanataidekasvatuksen puolesta vievät välillä runsaasti aikaa, mutta Pia haluaa säilyttää kosketuksen arjen sanataiteiluun lasten ja nuorten kanssa. Jokaiseen viikkoon mahtuu opetustyötä. ”Joka ikinen päivä täytyy myös muistaa määrätietoisesti haaveilla Yöstäjän omasta, pysyvästä sanataidetilasta, jossa lapset ja nuoret voisivat tutkia, kokeilla ja kokea sanataidetta sen kaikissa muodoissa.”