Tammikuun henkilönä esittelyssä Minttu Tervaharju

20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Yöstäjä esittelee kuukausittain yhdistyksen tärkeitä henkilöitä. Tammikuun henkilönä esittelemme Yöstäjän puheenjohtaja Minttu Tervaharjun.

Yöstäjän hallituksen puheenjohtaja Minttu Tervaharju on lapsesta saakka rakastanut tarinoita, niiden lukemista ja omien tarinoiden keksimistä. Siitä syystä Minttu hakeutui opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä Tampereen yliopistoon. Hän erikoistui opinnoissaan lastenkirjallisuuteen, joka oli hänen suurin kirjallinen rakkautensa. Hän opiskeli myös kasvatustiedettä, mutta ei ollut kiinnostunut äidinkielen opettajan työstä, eikä vielä tiennyt, että sanataidekasvattajan työtä oli olemassakaan. Edelleenkin sanataide on ainoa taiteenala, jonka opettajille ei ole olemassa pätevöittävää koulutusta.

Ensimmäiset sanataiteen opetustyöt Minttu teki sijaistamalla ystäväänsä. Syksyllä 2011 hän liittyi Yöstäjään, ja ohjasi ensimmäiset koulutyöpajansa jo samana syksynä. Siitä lähtien Minttu on tehnyt opetustöitä kaikenikäisten parissa: lorutellut vauvojen ja taaperoiden lorupiireissä, satuillut päiväkotiryhmissä, vetänyt sanataidepajoja sadoissa koululuokissa, opettanut harrastusryhmissä 8–18-vuotiaita, kouluttanut opettajia, runoillut ikäihmisten kanssa palvelutaloissa. Hän on perehtynyt alan opetusmateriaaleihin ja laatinut materiaaleja itse. Minttu on koordinoinut tapahtumia, toiminut tiedottajana ja myös yhdistyksen taloudenhoitajana ja palkanlaskijana. Hän oli mukana perustamassa lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalittaa vuonna 2015, ja on työskennellyt siitä lähtien festivaalin tuottajana tai muuna ”työrukkasena”. Puheenjohtajan ominaisuudessa Minttu on osallistunut monenlaiseen verkostotyöhön ja ollut mukana suunnittelemassa esimerkiksi tulevaa Tampereen Tarinataloa. Yöstäjän hallituksen puheenjohtaja Minttu on ollut vuodesta 2015 lähtien.

”Tästä innostavasta työvuosikymmenestä saan kiittää Yöstäjää ja kollegoitani, jotka ovat mahdollistaneet näin monipuolisen työnkuvan inspiroivassa, luovassa työyhteisössä. Kirjallisuus ja tarinamaailmat ovat olleet lapsesta asti henkireikäni, enkä keksi mitään palkitsevampaa, kuin jakaa näitä maailmoita ja keksimisen riemua aina uusien lasten kanssa. Toivoisin, että jo lähitulevaisuudessa sanataidekasvattajien koulutuspolkua edistettäisiin, ja sanataide saisi oman virallisen opettajankoulutuksensa. Näin kehittyisi myös alan tutkimus, pedagogiikka ja sen myötä koko alan asema,” Minttu pohtii.   

(kuva: Tiia-Mari Tervaharju)