
Toukokuun henkilönä esittelemme yhden tuoreimmista ohjaajistamme, Simo Niemisen. Simo liittyi Yöstäjän jäseneksi keväällä 2021 ja on siitä lähtien ohjannut aktiivisesti työpajoja eri ikäisille lapsille ja nuorille. Simo on myös Yöstäjän hallituksen jäsen.
Simon sanataideohjaaminen käynnistyi kirjallisuuden ja kirjoittamisen opiskelun ohessa Jyväskylässä sanataideyhdistys Rapinan riveissä syksyllä 2012. Taidekasvatuksen sivuaineopinnoilla ja räppien kirjoittamisella käynnistyneen sanataideharrastelun myötä tuntui tärkeältä rohkaista muita omaehtoiseen kielelliseen ilmaisuun. Perheen kannustava ilmapiiri tarjosi jo varhain hyvin leikillisen suhteen luomiseen. Lisäksi Simon varhaiset havainnot kielen, vallan ja huumorin suhteesta sanelivat ammatinvalintaa.
“Kieli ja kielen kautta avautuva maailmankuvan rakentuminen ovat tärkeässä roolissa niin lyriikoita kuin muitakin tekstejä kirjoitellessa. Kynä ja mieli pysyvät liikkeessä ja ympäröivä maailma jatkuvan tarkkailun alla."
Nuoret ja motivoituneet sanataideharrastajat ovat vetäneet Simoa puoleensa. Syksyllä 2022 hän aloitti opettajana Tampereen seudun työväenopiston sanataidekoulun Supina-ryhmässä. Harrastajaryhmän opettaminen sekä havainnot nuorten kehityksestä kirjoittajina tuntuvat palkitsevilta. “Usein ihastellessani nuoria kirjoitustehtävien äärellä huomaan löytäneeni joukkoon, jossa kaikilla on sama kiinnostuksen kohde kuin itsellä. Olen iloinen siitä, että nuoret ovat löytäneet ryhmään, jossa tapaa vertaisia sekä voi syventää omaa oppimista turvallisessa ympäristössä paljon monipuolisemmin kuin kotona. Palaute ja toisen perspektiivi tuovat oppimiseen omat kehittymistä avittavat elementtinsä.”
Keskellä nuorten kirjoittajajoukkoa voi tuntea kuinka vahvana elää halu ilmaisuun. "Jokaisessa nuoressa kirjoittajassa kytee voima, jonka on päästävä ulos. Opettajien tarkoitus on antaa eväitä tuon voiman käsittelyyn ja muun maailman kohtaamiseen. Seuraavat kumoukselliset säkeet sykkivät nuorten kynistä ja parhaiten ne saatetaan maailmaan harrastuksen parissa hauskuutta unohtamatta."
Kuva: Mikko Vares