Aikajana
Eihän kyse edes ollut
mistään
ei edes kuitenkaan
paitsi että olin
muovinpala kastevedessä.
Liuotin hengästyttäviä EAN-koodeja:
ne eivät kulkeneet
minuun istutetussa
rytmissä.
Vesi oli seurakuntani
minä olin traditioiden uhri
hyväksikäytöt olivat vain sivuseikka:
se on jo melkein unohtanut,
että sen täytyisi olla olemassa.
Täten sitä ei ole,
paitsi että
missä pöytäkirjaraportti?
Arkihuolesi kaikki heitä:
monistuskone valjastettiin jo tehtaalta,
ensimmäisistä komponenteista lähtien
vain tähän tarkasti spesifioituun tarkoitukseen:
”olkaa pro-profeettoja
ENNEN KAIKKEA, LEVITTÄKÄÄ SANAA, LEVITTÄKÄÄ SITÄ,
JOS HE EIVÄT TAIVU,
antakaa auringon nousta hiekanruskealta taivaalta,
mutta oleellisin:
hävittäkää todistusaineisto,
työntäkää se verkostoituun paperisilppuriin,
osaksi yhteyttä,
hävittäkää mielen välähdykset,
kirkkaat ja himmeät yhtäläisesti,
uskotelkaa heille,
että he vievät itseään harhaan.”
Niin siinä sitten kävi,
sanoma valjastettiin bestseller-kirjasarjaksi,
eri kannet,
eri nimet,
eri tapahtumat,
samat mahdollisuudet,
samat totuudet,
samalla metalliketjulla yhteen sidottu.
kaikkea todistusaineistoa ei kuitenkaan onnistuttu hävittämään:
sillä meidät hyväksytään,
paitsi että meitä ei naurata.
Me olemme pedofiileja,
me olemme S&M-harrastajia,
me
olemme
irstaita
ja
kieroon
kasvaneita
Sharian
tai
jonkun
vastaavan
kuuloisen
lain
rikkojia.
En saa rytmistä kiinni
avattua sen rakenteita!!!!!!!!!
pysykööt lukittuna
niin kauan kunnes
minä,
muoti-ilmiö,
olen paennut kauas saavuttamattomiin
kuin oman arvonsa tunteva homopoika
ja
käsitteet eivät enää riitä.
Vasta sitten on yleisöllä lupa avata, avata itsensä ja avautua.
……..
…..
…
.
:
:
:
:
OLIKO KOKO RYTMIÄ EDES OLEMASSA?????
entä
MINKÄ TAKIA OLISI EDES OLLUT?????
Arttu Jalonen, 15
1. sija Lauri Viita -runokilpailussa syksyllä 2016
Mummon ikkunalauta keväällä
Kukkaruukku haukottelee.
Valo tunkeutuu ikkunalaudalle suljettujen sälekaihtimien raoista
ja paistaa ilkkuen suoraan ruukun vieressä löhöilevän kissan silmiin.
Kissa naukaisee laiskasti, nousee neljälle jalalle ja venyttelee.
Kukkaruukku silmäilee kissaa paheksuen.
Kissa on harmaa.
Sälekaihtimien raoista tunkeutunut valo naukuu.
Kissa pyöräyttää silmiään, tassuttelee ikkunalaudan toiseen päähän ja kiertyy kerälle.
Kukkaruukku haukottelee.
Jaina Saviainen, 15
2. sija Lauri Viita -runokilpailussa syksyllä 2016
Keho vanhemmitta
Hermosolut tiesivät elävänsä
Sillä ne tietävät kuolevansa
Näin niille opetin
Maailma kohisee korvissani
Tulva
Ja DNA pelkää henkensä edestä
YKK:t ovat selkein merkki
Ulkoisesta väsymyksestä
Pää kestää vielä
Sillä olenko antanut sille aihetta
Riekaloitua
Nestettä
En halua niellä
Sillä se maistuu
Se valuu jo poskia pitkin
Paksuna
Aina tummempana
Toimiva aivopuoliskoni käskee
Enkä ole vieläkään myöntänyt sen pelastaneen minua
Mutta jos se oli siirappia
En tarvitse puoliakaan aivoistani
Vastuu ja vapaus runtelevat kylkiluitani
Keuhkot puskevat ne sijoiltaan
Huumaannun murtumakohdissa
Seurauksia
Saivat mitä halusivat
Rintakehä palauttaa ne maan pinnalle
Ympäristö teroittaa niitä
Tuolit painavat selkääni
Äiti silittelee selkärankaa
Vielä kehtaan kuvitella
että viimeisen kerran
Iiris Enwald, 16
Runo nro 1
Vetäytyy itkevä yö,
höyryävä asfaltti huutaa,
säveliä kimpoilee ilmaan sähkölangoista,
unohtunut lintu vaikeroi
parveilevat aamun pisarat,
kun
paljain jaloin astelen halki heinikon.
Maailmani humisee.
Siiri Torvinen, 14
Runo nro 2
Puutarhani kimaltaa huokuen,
jälkeen puhkuvan päivän,
aika on seisahtunut,
päivä pysähtynyt,
talvihedelmä tippuu,
vaikka se ei ole vielä edes kypsä
meidän universumimme
laulaa haikeaa jazzia
hiekka valuu,
aika kuluu,
me pysähdymme,
mutta muut liikkuvat,
me emme välitä,
sillä olemme
juuri tässä.
Siiri Torvinen, 14
Runo nro 3
Hiljaa huokuu öinen kaupunki,
liikenteen taukoamaton melu seisahtuu,
tähdet tulevat,
unet saapuvat
säihkyvin askelin kulkevat
hauraassa puvussaan tanssimaan
eksymättä kolkoille kujille.
Musiikki soi,
hihkuen hiljaisuutta.
Siiri Torvinen, 14